|
|
KUPPAUS
"Juokse pois paha veri."
Kuppaus on mielestäni erittäin viehättävä, perinteinen hoito.
Kokonaisuudessaan hoito jättää hyvän fiiliksen sekä kupparille että kupattavalle.
Kuppauksesta on saatu apua muun muassa lihasjännityksiin, verenpaineeseen, kihtiin, fibromyalgiaan, vaihdevuosivaivoihin, eturauhasvaivoihin,
migreeniin, akneen, psoriasikseen, astmaan, amalgaamisaneeraukseen ja unettomuuteen.
Kuppaus tehdään saunan pesuhuoneessa. Saunominen on tärkeää ennen kuppausta.
Hoidettava lämmittelee saunassa 20-30 minuuttia. Juomaa on hyvä olla mukana. Jalat nostetaan ylös, jotta jalkojen takaosakin lämpiää.
Saunomisen jälkeen käydään muovitetulle hoitopöydälle maate. Iho pestään ja sarvet laitetaan paikoilleen nostamaan painetta.
Haavat tehdään sepän takomalla pienellä kuppauskirveellä. Haavojen teko ei satu ja hygieniasta pidetään erityinen huoli, koska ollaan tekemisissä veren kanssa.
Sarvia tyhjennetään tarpeen mukaan yleensä 3-4 kertaa. Veri kerätään muovikippoon, josta se huuhdotaan viemäriin. Näin hoito on siistimpää.
Kun verentulo lakkaa, pestään iho huolella ja hoidettava saa nousta istumaan hoitopöydän päälle.
Tasapainotetaan hetki ja sitten pikainen suihku, jonka jälkeen lämmintä vaatetta päälle, otetaan juotavaa ja pientä suolapalaa.
Kuppauksen jälkeen olo on kevyt ja rentoutunut. Kehon puhdistautumista tapahtuu vielä 4-6 viikkoa kuppauksen jälkeen.
Aikaa varataan noin kaksi tuntia. Kuppausta edeltää aina haastattelu, jossa poissuljetaan mahdolliset hoidon esteet ja mietitään tarkoituksenmukainen hoito.
Jos olet tulossa kuppaukseen ystävän tai puolisosi kanssa, toinen voi mennä saunaan lämmittelemään toisen ollessa kupattavana.
Mätäkuun (23.7.-23.8.) aikana ei kupata.
|